Kollaasitaulu siskoista


Minä olen viimeaikoina innostunut tekemään useamman taulun sekatekniikka/mixed media/kollaasi tekniikalla. Näitä on vaan niin mukava ja jollain lailla helpottavaa tehdä, joten tämänkertainen postaus jatkaa tätä linjaa :)

Siskoni täytti tässä vuosia ja päätin tehdä hänelle lahjaksi muiston kuvan kera. Olen tässä talven aikana opetellut pikkuhiljaa skräppäämään eli tallentamaan muistoja valokuvien ympärille leiskoihin. Skräppääminen, sommittelu kuvan ympärille isolle paperille tuntuu minusta vielä haastavalta, mutta kun teenkin sen lähes saman asian taulun muotoon, niin jostain syystä koen tekemisen helpompana. 

skräppäys, askartelu, paperiaskartelu, mixed media, askarteluohje


20cm x 20cm tauluun tulostin kuvan hieman normaalia pienempänä, sillä en halunnut kuvan hallitsevan koko taulua, vaikka tärkein osa onkin :) 

Tapani mukaan olen muokannut taulun taustan erilaisilla tekstuureilla ja väreillä. Tykkään kovasti eri materiaalien antamista pinnoista ja väreistä ja siitä, kuinka taulu syntyy vasta matkan varrella. En osaa (ehkä onneksi) etukäteen suunnitella tekemisiäni ihan loppuun asti vaan tauluissani on aina tilaa matkalla tulevalle sattumanvaraisuudelle. Tämän takia minä en pysty kovinkaan varmaksi sanomaan etukäteen, että millaisia aineita aion käyttää projekteissani. Taulun syntymä on aina yhtä yllättävää eli on vain pakko luottaa siihen, että jotain sieltä syntyy, mutta se mitä se on, on aina yllätys. Se onkin näissä tekemisissä kaikista mukavinta ;)

skräppäys, askartelu, paperiaskartelu, mixed media, askarteluohje

Mixed media video

Minun blogissani löytyy kollaasitaulusta (skräppitaulusta ;)) lisää kuvia. 
Kollaasin synnystä olen tehnyt myös videon Youtubeen ja se löytyy täältä.

Materiaaleja tauluun löytyy täältä:





2 kommenttia

  1. Mielettömän ihana kollasi!!!! Upea värimaailma ja hienoja elementtejä,

    VastaaPoista
  2. Tämä on mahtava ja youtube- video niin opettavainen! Kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!