Koivunoksista koristeeksi

Minua kiehtoo luonto ja sieltä saatava materiaali askartelussa. Tässä eräs idea vaikka joululahjaksi.



Blogissani tarkempi ohje sydänkoristeen tekemiseen.
Helppo ja nopea toteuttaa. Ehdit vielä tehdä sen vaikka viikonlopun viemiseksi.
Lämpöistä joulun odotusta
-Lena-

Askartelua vanhoista kirjoista

Näin joulun aikaan monella on tapana viedä joulukukkasia tuliaiseksi.
Itse pidän ajatuksesta itse tehdystä ja ilmaisesta tuliaisesta.
Minä tein vanhoista kirjoista joulukuusia. Näistä on iloa moneksi vuodeksi.
Käy lukemassa blogistani miten nämä tein.






Lämpöistä joulun odotusta
-Lena-

Paperillan korttihaaste nro 3: Valkoinen kortti


Kiitokset kaikille edelliseen haasteeseen osallistuneille. Teillä oli upeita töitä.

Kolmannen korttihaasteen aihe on Valkoinen kortti. Luo kortti, jossa käytät vain valkoisen eri sävyjä.

Valkoisten värien maailma on yllättävän runsas. Inspiraatioksi vieraile vaikkapa Tikkurilan maalivärikarttojen äärellä. Vältä muiden värien käyttöä, mutta tekstien/tervehdysten kirjoittamiseen voit käyttää toki jotain väriä. Bonushaasteena on käyttää Embossausta eli kohokuviointia kortissasi.

Ohessa on DT-tiimin luomuksia. Valkoisesta saa todella tyylikkäitä kortteja ja erityisesti jouluun. Leikittele muodoilla ja tekstuureilla!







Tervetuloa mukaan!


Leiska kiitollisuudesta


USA:ssa kiitospäivää vietetään taas ensi torstaina. Juhlan historia vie 1600-luvulle, jolloin englantilaiset siirtolaiset seilasivat Mayflower-aluksella Amerikkaan ja ensimmäisenä talvenaan näkivät nälkää uudella mantereella. Keväällä alkuperäisasukkaat opettivat heitä viljelemään, metsästämään ja kalastamaan ja näin nälänhätä voitettiin. Syksyllä sadonkorjuuta juhlistettiin yhdessä ja siitä sai alkunsa kiitospäivän perinne. Nykyisin kiitospäivän viettoon liittyy vahvasti perheiden yhdessäolo sekä tietysti kiitospäivän ateria, joka koostuu kalkkunasta, perunamuusista ja kurpitsapiirakasta.

Kiitospäivän myötä digikaupat pursuilevat aiheeseen liittyviä kittejä. Kiteissä yleisiä aiheita ovat kalkkunat, kurpitsat, syksyiset lehdet sekä sanakoristeet, jotka liittyvät kiitollisuuteen ja perheiden yhdessäoloon. Kittien värimaailma liikkuu yleisimmin ruskean, oranssin ja punaisen sävyissä ja on helposti yhdistettävissä muihin syksyisiin tarvikkeisiin.

Vaikka meillä täällä Suomessa ei kiitospäivää vietetäkään, meistä jokaisen on joskus hyvä pysähtyä miettimään asioita, mistä voi olla kiitollinen. Liian usein kuljemme elämäämme eteenpäin haluten koko ajan jotain lisää ja lisää. Vaikka meistä jokaisella on elämässä joskus myös vastoinkäymisiä, useimmiten hyviä asioita on kuitenkin enemmän. Muistetaanhan olla jokainen kiitollisia niistä, eikä pelkästään yhtenä päivänä vuodesta vaan joka ikinen päivä.

Inspiroiduin skräppäämään sivun asioista, joista itse olen tällä hetkellä kiitollinen. Kuvasin sivun tekemisestä myös prosessivideon.

Tässä valmis sivu:




 Ja tässä prosessivideo:

 

Tarvikkeet – Little Butterfly Wings & Studio Basic: We Give Thanks For; fontti: Bohemian Typewriter; varjot One Little Bird: Shadow Like Me

Templaatin löydät blogistani.

Ihanaa alkavaa viikkoa Paperillan lukijoille! Me täällä Paperillan blogissa olemme kiitollisia ihan jokaisesta teistä ☺




Stockholm Scrap and Mixed Media Class/ Finnabair

Viikonlopun vietto  8-9.11 Tukholmassa jatkui toisen inspiroivan ja niin sympaattisen opettajan johdolla.


Taitava, inspiroiva ja sympaattinen taiteilija.
Tästä linkistä pääset Finnabairin sivuille.

Oma työni tuolta kurssilta. Työstä löytyy niin metallia kuin muovia.
Osa kurssikitistä mutta osa kotonta tuotua.

Maikkis ja Karita 

Taru ja Terhi taiteenteossa. 

Välitön ja iloinen tunnelma kurssitilassa.Ruotsalaiset ottivat Team Finlandin hyvin lämpöisesti vastaan.

Kaksi taitavaa tekijää vierekkäin

Sunnuntaina oli vuorossa viimeinen kurssi. 

Oma työni tuolta kurssilta. Olin ainoa suomalainen koska muut olivat Donnan Paint like a artist 
kurssilla. Vaikea valita kursseja kun olisin halunnut oallistua jokaiselle.Täytyy toivoa että tulee vielä tilaisuus osallistua Donna Downeyn kursseille. Niin upeita töitä ladyt olivat maalanneet.

Tähän työhön käytetty kurssikitistä saatuja mutta myöskin kotonta tuotuja.
Tämän tyyppisiin töihin on hyvä upottaa rumia ja melko käyttökelvottomia juttuja.


Ja lopuksi se must kuva. 

Käykää lukemassa lisää kurssiviikonlopusta matkakumppaneideni blogeista.


Askartelun täyteistä syksyä, lämpöistä joulun odotusta ja ehkäpä
tapaamme jollain kurssilla.Seuraavan kerran me suuntaamme Tukholmaan 
Kate Thompsonin kurssille.

terveisin
Lena Holmström " Bruksflickan"





Stockholm Scrap and Mixed Media Class / Donna Downey

Huikea viikonloppu Tukholmassa 8-9.2014
Kurssitusta Donna Downeyn sekä Finnabairin johdolla.
Team Finland joksi itse itsemme ristimme osallistui kolmelle kurssille.Emme kaikki osallistuneet samoille kursseille joten kuvia ja tekstiä tulee nyt vain niistä kursseista joihin itse osallistuin.
           
                                Lauantain ensimmäinen kurssi oli Donna Downeyn


Upea, inspiroiva ja niin sympaattinen Donna Downey

Team Finland Maikkis,Jehkotar,Sanna ja Karita


Donna näytti erästä työvaihetta minun kirjaani

Tässä Donnan viimeistelemä sydän.Aarre minulle.
Kirjan viimeistelen myöhemmin henkilökohtaisilla kuvilla ja teksteillä.



Donna ja Bill Downey. Ihan huippu sympaattinen pariskunta.

Tällaiset kuvat ihan must. Donna ja minä.

Maikkis työntouhussa

Samoin Jehkotar

Kuin myös Sanna

Ihana nähdä livenä Karita Vainio. Symppis vierustoverini tällä kurssilla

Tässä ryhmäkuva Donnan "Paint like a artist" kurssilta johon osallistui
Maikkis, Jehkotar, Elina ja Sanna. Huikean hienoja tauluja ladyt tekivät.

Alla Donnan omia töitä. Neljä ensimmäsitä kuvaa Donnan 48 viikon kurssista.
Mikäli se kiinnostaa kannattaa käydä kurkkaamassa lisätietoja Donnan sivuilta.
Sinne pääset klikkaamalla tästä







Matkaseurueeni omilta sivuilta löytyy lisää kuvia sekä tarinointia tästä viikonlopusta ja paljosta muusta.Kannattaa tutustua näiden todella luovien ja taitavien ihmisten blogeihin. Sieltä löytyy inspiraatiota ja ideoita.Jos jokin asia askarruttaa laita heille blogin kautta postia. Jokainen heistä kertoo ja auttaa enemmän kuin mielellään.



Suosittelen lämpimästi osallistumaan Donnan kursseille jos tilaisuus tarjoutuu ja tämän tyyppinen taiteen tekeminen kiinnostaa.

Askartelun iloa ja kiitos kun piipahdit Paperilla lehden blogissa.Viikonlopun aikana ilmestyy tarinointia Finnabairin kursseista.
terveisin

-Bruksflickan  eli Lena Holmström-







Tagikortti

Innostuin tekemään jokin aikaa sitten tagikortin. Ensin pyörittelin tagia käsissäni ja sitten kortti alkoi syntyä. Tämän mallin käyttäminen sopii mainiosti myös joulukorttien tekemiseen, jos tagien koristelu on mielipuuhaasi.





Jos haluat tietää miten tämä tagikortti on tehty niin käypä kurkkaamassa blogiini ohjeita.

Enkelparvi


Vanhaa kiiltokuvaenkeliä mallina käyttäen tupsahti taiteilijan kynästä enkelparvi. Hiukka totisia ovat, mutta symppaan tuota kaljupäistä enkulaa. Kimalletta ja kultaa on lisätty. Vesivärit ja ruskea Pigma micron tussi olivat käytössä myös.

terv Heli


Pois alta inspiraatio iskee


Edellinen art journal, taidepäiväkirja, tuli täyteen ja olin ihan kädetön, kun seuraavaa kirjaa ei ollutkaan valmiina. Inspiraatio tulee ja paperia puuttuu. Tässä nopea resepti oman kirjan kokoamiseen. Vähintään tarvitaan tukevaa (200 -300 gr) akvarellipaperia, saranarenkaita ja rei'ittäjä. Minä suosin Cansonin Imagine Mixed media paperia. Uuden kirjan selkämykseen solmin nauhoja ja kankaan kaistaleita piilottamaan saranarenkaita. Kansi on vielä valkoinen, kannen väritän viimeiseksi, kun olen nähnyt mikä fiilis kokonaisuuteen tulee.


Tavallisesti lisään sivuihin jo väritettyjä papereita. Ompelen värilliset ja valkoiset paperit yhteen ompelukoneella. Leikkaan paperit samankokoisiksi (tai eri kokoisiksi / vinoiksi / johonkin muotoon). Irtonaisiin papereihin on helppo lisätä ulokkeita tai nauhoja.


Rei'ittäjällä reiät ja saranarenkaat paikalleen. Kirjaan voi myöhemminkin lisätä sivuja tai irrottaa työstettävän sivun erikoistoimenpiteitä varten. Silloin, kun ei ole näin kiire, teen kirjat metallikierteeseen Bind-it-all -laitteella tai sidon kirjan perinteisesti langalla ja neulalla. Kirjasta tulee tukevampi, kun kiinnitys on koko selkämyksen mittainen. 


Tätä taidepäiväkirjaa teen kokonaisuutena enkä sivu kerrallaan. Ensimmäiset värikerrokset vesivärillä ja leveällä pensselillä. (Yhtään valkoista kohtaa en osaa jättää, minulla on sellainen paha valkoallergia). Kämmeneen mahtuva ihana pensseli on Slöjdetaljer-kaupan oma tuote. 

Sivujen tekemisessä pitäisi oikeastaan olla tsekkauslista, että muistaisi käyttää kaikkia varastonsa aarteita. Olenko käyttänyt / voisiko tässä käyttää: neulaa & lankaa, leimasimia, kohojauheita, sapluunoita, 3D elementtejä, pitsiä, kangasta, kimalletta tai kultaa?


Saranarenkaat antavat tilaa liimata sivuille lisää kerroksia. Hiukan täytyy silti miettiä ja itseänsä hillitä, kun on kirjan muotoisesta taiteesta kyse, paksuimmat 3D täytyy säästää toisiin projekteihin. Tällä hetkellä on menossa letkeä kollaasikausi, kaikki kelpaa. Annan inspiraation ja käsien viedä. Kirjoitan hetken ajatuksen muistiin. Jatkuvasti ihmettelen ja muistuttelen itselleni, että se olen minä ja vain minä, joka tätä minun elämääni elää. "I am living my life". Että minkälaista elämää tarjoan tälle arvokkaalle, ihanalle itselleni.

terv Heli

PS. art journal sivujani Helioskooppi-blogissa.

Lahjapussukat itse tehden

Oletko koskaan tehnyt itse lahjapussukoita? Itse tehtyjen pussien etuna on se, että saat niistä juuri tismalleen sen kokoisia kuin haluat.

Kanivinossa-blogissani julkaisin viime keväänä ohjeen lahjapussukoiden teosta. Nyt kun kaappeihin alkaa pikku hiljaa hiipiä joululahjaa monenlaista sekä useimmiten haastavan kokoista, kaivoin ohjeen esille. Illalla on aika taitella ja teippailla jouluisia pussukoita joulun iloksi.

Kuvassa oleva mallipussi on taiteltu voimapaperista. Tuollaisen värittömän paperin etuna on se, että sitä voi kuvioida oman maun mukaan juuri täydelliseksi pussukaksi. Siitä vain kokeilemaan.

Käyppä kurkkaamassa teko-ohje täältä.