Art Journal kirjan sivun synty!

Hei,
Taru täällä tervehtii teitä Art Journal kirjan ääreltä!

Olen itse ollut henkilökohtaisesti hyvin innostunut Art Journalista vuoden verran. Halusin ehdottomasti jakaa teidän kanssa tämän sivun synnyn. Joten ei muuta kun tutustumaan miten sivu on tehty!




Yksi Art Journal suosikkikirjoistani on Moleskinen Sketchbook kirja. Tällä kertaa tehdään sivu tähän jo muhkeaksi muuttuneeseen opukseen.


Ensimmäiseksi laitoin aukeamalle washi tapea:



Sitten palettiveitsellä ohut kerros gessoa työn päälle. Ei liikaa, että washi tapet kuultaa läpi.



Taputtelin vielä päältä liiat gessot pois ennen kuivattelua ja lopullista kuivumista.



Seuraavaksi leimasin kuvat kuviopapereille...



... ja leikkasin kuvat irti papereista.



Seuraavaksi levitin erivärisiä  maaleja pohjan päälle. Sivu oli tarkoitus peittää kunnolla, mutta kuitenkin niin, että alla olevat teipit näkyisivät osittain.



Kun sivu oli jo kuivunut, niin minusta alkoi tuntua, etteivät teipit näy tarpeeksi. Raaputin muutamasta paikasta maalia hieman irti peppupyyhkeillä.



Vahvistaakseni paperista leikattujen siipien kestävyyttä käsittelin toisen siipiparin decoupage lakalla:



Seuraavaksi leimasin erilaisilla leimasimilla sivun pohjalle kuvioita.



Sitten olikin aika kiinnittää leimatut kuviot sivun pohjaan soft mediumilla. Tähän olisi käynyt myös decoupage lakka, mutta tästä soft mediumista tulee hieman himmeämpi jälki.



Decoupage lakalla käsitellyn siipipariin taustaan laitoin 3D tarrapaloja:



Tässä vaiheessa olin liimannut soft mediumilla vasta siivet ja naisen pään. Muu vartalo oli vielä irti sivusta, ja sain livautettua päällimmäisten siipien päät olkapäiden taakse. Tämän jälkeen liimasin naisen kokonaan kiinni sivuun soft mediumilla.



Nyt kaikki leimatut osat ja muutkin paperisilput oli kiinitetty kiinni soft mediumilla.



Tein varjostuksia kiinnitettyjen kuvien reunoille. Käytin tähän PITT kyniä.



Kun varjostukset tulivat valmiiksi, lisäsin sinne tänne tekstuuripastaa sapluunan läpi:



Viimeistelin sivuni valkoisella geelikynällä...



... ja sivu oli valmis!

 




 



Oletko sinä tehnyt Art Journalia? Kerrothan kommenteissa omista töistäsi!

Terveisin,

3 kommenttia

Kiitos viestistäsi!