Kuvioiduista sivuista valmiiksi työksi






Marika

Kävin läpi paperikasojani ja löysin vanhan ison arkin, johon olin kokeillut ja testannut ihkauutta sivellintäni. Kun näin tämän vanhan pohjan, tiesin heti, mikä runo siihen sopii ja kokeilin finetecin hopeavärillä tekstata tuolle pohjalle. Ja palaset loksahtivat paikoilleen. Lisää kuvia löytyy blogistani.

Jenni


Minut haastettiin käyttämään sekalaisin gelliplate-painannasta ylijääneitä papereita. Niitähän täällä riittää! Valikoin tähän paljon vaaleanpuna-/vaaleansinisävytteisiä sivuja ja tein niitä yksinkertaisia kuppeja leikkaamalla saksilla. Loput paperit stanssasin kirjaimiksi.

Tausta on tehty maaleilla ja Timpan kuvioidulla tissuepaperilla, koko komeus on saanut hitusen päälleen maskin läpi kohopastaa ja varjostukset on tehty gelatoksilla.

Siiri

Tein paljon uusia gelliprinttejä sekä valkoiselle kartongille että kopiopaperille. Kokeilin nimittäin uutta tekniikkaa, jossa käytettiin erilaisia sabluunoita. Mahtavat tulokset! Tein niistä kaksi vihkomuotoista art journalia. Toisen sisäpuolella on kauniita papereita ja toisessa on testisivuja ja muita printtauksen aikana muodostuneita värikkäitä sivuja. Käy kurkkaa blogistani vihkosten sisälle!


Ei kommentteja

Kiitos viestistäsi!